Saastainen huone ei onneksi ole uutisblogi, joten täyttä ajankohtaisuutta ei tarvinne edellyttää kirjoittajanakaan. Siksi ajattelinkin hyvillä mielin kirjoittaa tänään lainmuutoksesta, joka hyväksyttiin jo viikkoja sitten, nimittäin sateenkaariperheiden oikeudesta sisäiseen adoptioon.

Uskon, että monessa perheessä tuona päivänä juhlittiin - ja monessa perheessä tunnetaan epäilemättä edelleen syvää helpotusta. Omista lapsista saa vihdoin virallisestikin tulla omia lapsia, ja oman perhemuodon olemassaololle on annettu entistä näkyvämpi oikeutus. Ei tosin yhtä suuri ja itsestään selvä kuin tutummiksi tulleille ja valtavirtaisemmille perhemuodoille, mutta askel eteenpäin on joka tapauksessa otettu.

Entisenä kiihkouskovaisena - muuta termiä minun on entisestä itsestäni vaikeaa käyttää - seuraan tätä aihepiiriä ja sen ympärillä käytyä keskustelua uskovaistuntosarvet pystyssä. Missä sillä rintamalla tätä nykyä liikutaan?

Muutamia havaintoja.

Missä olivat polvirukoilijat? Kun homoseksuaalit saivat (vuonna 2001) oikeuden parisuhteensa rekisteröintiin, polvirukoilijat olivat muistaakseni kokoontuneet eduskuntatalon portaille jo lain käsittelyä edeltävänä iltana. Käsittelyvaiheeseen mentäessä edettiin jo poppakonsteihin: homovihaisia kylttejä kantanut joukko kiersi seitsemästi eduskuntataloa ympäri, perustellen rituaaliaan hatarasti Joosualla ja Jerikon muurien kaatamisella. Samaten polvirukoilijat ilmaantuivat paikalle myös seuraavalla väännöllä, jolloin kinattiin sinkkunaisten ja lesbojen oikeudesta hedelmöityshoitoihin. Tuolloin homoviha sai rinnalleen plakaatteja, joissa murehdittiin isättömien lasten itkua.

Mutta missä he olivat nyt, vai menikö minulta jotakin ohi? Uutiskuvien mukaan eduskuntatalon edusta oli adoptio-oikeutta käsiteltäessä autio ja tyhjä. Eikö polvirukoilu enää ole muodikasta, vai pidettiinkö lain läpimenoa niin varmana, ettei paikalle vaivauduttu?

Entä lieneekö aika muuttunut herkkävaistoisemmaksi - suvaitsemattomuutta suvaitaan entistä vähemmän. Tätä tuli mietittyä, kun kansanedustaja Pentti Oinonen laski suustaan tunnetuksi tulleen hauvelikommenttinsa. Repliikki tuomittiin varsin yksimielisesti asiattomaksi; esitettiin jopa kysymyksiä kunnianloukkauksen rajoista. Mutta mitä tapahtuikaan vuonna 2001? Tuolloin joku kansanedustaja (jonka nimeä en muista, mutta vakavasti muistelen puolueen olleen kuin olleenkin kristillisdemokraattinen) rinnasti homoseksuaalien avioitumisaikeen ihmisen avioitumishaluun sian kanssa. Oinosen repliikki on sen rinnalla kesympää kamaa; suhtaudutaanhan lemmikkikoiraan kulttuurissamme lämpimämmin kuin sikaan, jota paitsi syödään, myös pidetään jokseenkin likaisena oliona.

Keskustelupalstojen anti on sen sijaan ennallaan, ja luopion tirkistelyhalu tuli tyydytettyä Netmissionin ja Radikaali.netin sivuilla. "Perheeseen tarvitaan mies ja nainen", julistavat nämä helluntaikoteihin syntyneet, heteroiksi kasvaneet ja nuorina avioliittoidylliinsä pujahtaneet kristityt. Sieltä sitä on hyvä huudella. Teemana toistui myös ihmettely siitä, miksi sateenkaariperheen ei-biologista äitiä tai isää pitäisi kutsua äidiksi tai isäksi - "kun sehän on vain äidin tai isän kumppani". Niin, johdonmukaisuuden nimissä näiden puhdasotsien pitäisi ulottaa tämä rajanvetonsa myös muihin epätavallisiin perhemalleihin. Eli adoptioäitikään ei ole oikea äiti, koska hän ei ole lasta synnyttänyt, eikä häntä tule adoptiolapsenkaan äidikseen kutsua. Vai mitä? Miksemme kuulekaan tällaisia kannanottoja?

Mutta änkyröitiinpä miten päin tahansa - yksi ihmisoikeuspuutos on maassamme korjattu, ja se lämmittää mieltä viileinäkin alkukesän päivinä. Saammepa nähdä, millaista taistoa henki- ja ihmisvaltojen välillä käydään, kun lakikäsittelyyn aikanaan etenevät kysymykset sateenkaariperheiden oikeuksista myös perheen ulkoiseen adoptioon ja ihan oikeaan avioliittoon paperisenkuuloisen "rekisteröidyn parisuhteen" sijasta. Sillä toivon ja uskon, että nämäkin keskustelut vielä käydään.

Suomessa avataan tänään kansainvälisesti huomiota saanut, yhteiskristillinen evankelioimiskampanja, jonka avajaistilaisuuksia vietetään tänä iltana Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Seuraava teksti on referaattia kampanjan riemukirjelmästä, jota on jaettu edellisen viikon aikana oppilaitoksissa, opiskelija-asuntoloissa ja katuevankelioinnin yhteydessä.

--

Kampanjan Puhdas ja Jumalalle kelpaava aiheena on kristityn pukeutuminen ja ulkoasu  nykyaikaisessa maailmassa. Kampanjan tunnuslauseena toimii 1. Timoteuksen kirjeen toisen luvun teksti:

"Minä tahdon siis, että miehet rukoilevat, joka paikassa kohottaen pyhät kädet ilman vihaa ja epäilystä; niin myös, että naiset ovat säädyllisessä puvussa, kaunistavat itseään kainosti ja siveästi, ei palmikoiduilla hiuksilla, ei kullalla, ei helmillä eikä kallisarvoisilla vaatteilla."

Kampanjan avajaistilaisuutena toimivat Helsingissä, Turussa ja Tampereella tänä iltana järjestettävät suuret uhri- ja antautumisillat. Tilaisuuden alussa paikalle tulijoilla on mahdollista luovuttaa helmi- ja kultakorunsa yhteiseen uhrimaljaan yhteiskristillisen evankelioimistyön lisäksi. Vaikka koruja käyttävätkin - raamatullisen sukupuoli- ja ihmiskäsityksen mukaisesti - enimmäkseen naiset, kampanjan järjestäjät toivovat kuitenkin miesten perheen pään ominaisuudessa näyttävän esimerkkiä ja luovuttavan esimerkiksi kultaiset vihkisormuksensa ensimmäisinä.

Naisten toivotaan saapuvan tilaisuuteen hiukset hajallaan tai poninhännällä, mutta palmikot on mahdollista purkaa myös tilaisuuden alussa uhrimaljan edessä.

Kampanjan järjestäjät toivovat, että luovutettavaksi tuodut kallisarvoiset vaatteet pestään etukäteen ja pakataan muovipusseihin. Järjestäjille on tulvinut kysymyksiä siitä, mihin vetää raja: mitkä vaatteet tulee määritellä kallisarvoisiksi ja mitkä ei. Yksiselitteistä vastausta tähän on järjestäjien mukaan vaikeaa antaa, mutta nyrkkisääntönä voitaneen pitää "kaikkea Hennes & Mauritzia kalliimpaa". Selvää sen sijaan on, että esimerkiksi hää- ja iltapuvut ovat kallisarvoisia vaatteita, joista raamatullisesti elämään pyrkivän naisen on omantuntonsa ja Jumala-suhteensa vuoksi hyvä luopua, toteaa kampanjan Suomen-vastaava, dynaamisen nuorisoevankelioinnin pioneeri Paulus Suspicius.

Tilaisuudet alkavat tänään kello 18. Miesten toivotaan kuitenkin saapuvan tapahtumapaikoille jo tuntia aiemmin, koska ennen tilaisuutta järjestetään erityisesti heille suunnattu kättenpyhittämistilaisuus. Pyhittämistilaisuuden päätyttyä miehiä opastetaan myös raamatulliseen rukoustapaan kädet kohotettuina. Tilaisuuden yhteydessä miehillä on lisäksi mahdollisuus ripittäytymiseen, tämäkin raamatullisessa hengessä. Rukouksenhan on kampanjan tunnuslaueen mukaan tapahduttava ilman vihaa ja epäilystä, Suspicius muistuttaa.

--

Avajaistilaisuudet järjestetään siis Helsingin Temppeliaukon kirkossa, Tampereen Metro-Audio-Areenalla ja Turun Mikkelinkirkossa. Leegion kirjoittajat aikovat suunnata seuraamaan jotakin näistä avajaistilaisuuksista, ja ehdotamme yhteistapaamista ennen tilaisuuden alkua. Lukijamme voivat äänestää, missä kaupungissa mieluiten kohtaisimme.

Nähdään illalla!