Jos jollain lyötiin aikuistuvia seurakuntanuoria, se oli avoliitto.
Paitsi että avoliittoa ei "niiden", oikeasti ja oikein uskovien, mielestä ollut edes olemassa. Se oli avosuhde. "Ne" tiesivät, että "noiden" suhde ei ole mikään liitto. Ei sitä saanut kutsua sanalla, joka kuulosti miltei samalta kuin avioliitto, puhdas, pyhä, Jumalan asettama.
Seurasin epäuskoisena niitä seuriskavereitani, joille hääkellot soivat jo ylioppilaskesänä. Asiat tuntuivat etenevän jokseenkin väärin, liian paljon liian varhain. Avioliiton suojaisasta satamasta lenteli raskaimpia kiviä: "No, te varmaan muutatte kohta puoliin yhteen?" kysyttiin mukamasviattomasti meiltä epäilyttävämmiltä, liian kauan seurustelleilta ja liian myöhäisiä iltoja toistemme luona viettäviltä. Hyvin tiedettiin, että avoliitossa eläminen merkitsi meidän piireissämme vähintään toisella jalalla maailmaan astumista.
Minua puistattaa ajatella, mitä olisi seurannut, jos itse olisin päätynyt naimisiin parikymppisenä. En liene ainoa entinen seurakuntanuori, jonka ikätovereita on avioitunut hädin tuskin lain sallimassa iässä, hädin tuskin vuoden seurustelun jälkeen, ja eronnut puolessa välissä kolmeakymmentä. Osalla on erovaiheessa jo lapsikatras kuvioissa. Ahdistaa.
Avosuhde, avoin suhde. Toisin sanoen suhde, jossa yhteisymmärryksessä pidetään hauskaa myös muiden kanssa. Käytännössä suhde, johon aika harva ainakaan pidemmäksi aikaa antautuu. Mielestäni avoliitto on ainoa oikea nimi sille, mitä yhdessä asuminen avioitumattomana parina useimmiten merkitsee. Tahtoa jakaa koti, talous ja arki yhdessä, yöt ja päivät, ja pohtia siinä samalla, kantaisiko tämä suhde virallistamiseen asti. Monelle ei-uskovaisellekin iso askel, jonka ottamista harkitaan vielä siinä vaiheessa, kun käytännön syyt pelkästään puoltavat yhteenmuuttoa. Avoliitto on kuin onkin liitto, avioliittoa väljempi mutta pelkkää seurustelua tiiviimpi.
Avoliitonvastustuksessa ilmeni se erityisesti kirkon sisäiselle fundamentalismille ominainen, vastenmielinen piirre, että äärikonservatiivinen raamatuntulkinta kätketään perhearvo- ja lähimmäisenrakkaushymistelyn alle. Puhutaan heikomman osapuolen suojelemisesta ja elinikäisen liiton turvasta, vaikka oikea syy on se, että Raamattu käskee miehen liittyä vaimoonsa ja Paavali kehottaa veljiä elämään yksiavioisina.
Saman hymistelyn nimissä avoliiton kerrottiin merkitsevän kumppanin koekäyttöä, kuten esiaviollisen seksinkin. Ei tullut mieleen, että oman itsensäkin voisi asettaa koetteelle. Voisihan sitä ajatella, että antaa avopuolisolle mahdollisuuden perääntyä, jos kumppanuudesta ei ole elämänkumppanuudeksi. Ja että avoliitto tarjoaa oivan tilaisuuden testata omaa valmiuttaan olla toiselle hyvä ja huomioonottava puoliso. Onko itsekästä sallia erehtymisen mahdollisuus, itselleen ja toiselle? Mitä rakkaudetonta on harkinnassa?
Pahimpia avoliitonvastustajia tapasivat olla viisikymppiset seurakunnan patut, jotka olivat olleet puolet elämästään naimisissa. Vaikeaa kuvitella ihmistä, joka olisi etääntynyt enemmän aikuistuvan nuoren elämäntilanteesta. Mutta onhan helppoa lyödä, kun vastapuoli on aseeton.
Näitä patuja esiaviollisen seksin demoni pelotti aina kovasti. Ei auttanut, vaikka nuoripari olisi miten vakuutellut nukkuvansa eri huoneissa ja muuttavansa yhteen rahallisen ahdingon ajamana. Avoliitossa elävät uskovaiset kun kuulemma antoivat huonon esimerkin kristityistä. Ei siis sillä niin väliä, mitä sydän tuntee ja seinien suojissa tapahtuu, kunhan julkisivu kestää ja kulissit pysyvät kunnossa.
Oli raskasta leikkiä esimerkkiä ja pylväspyhimystä, kun oli itse keskenkasvuinen raakile. Ja kuka minua, lähes lasta, edes kaipasi esikuvakseen? Minkä kokemuksen rintaäänellä minä puhuin? Kovasti yritin, mutta kurkku siitä kipeytyi.
Esiaviollinen seksi haavoitti kuulemma ihmistä ja ero tuntuu sen jälkeen kipeämmältä. Saarnaajasediltä vain unohtui kertoa, miten kipeältä se avioero mahtaakaan tuntua.
Tekosyynä pidettiin myös halua järjestää hääjuhlat, jollaisiin opiskelijaparin budjetti ei venynyt. Naimisiin pääsee vaikka kahdestaan, ehättivät totuudentorvet kertomaan, ne juhlat voi sitten hoitaa jälkikäteen. Samat besserwisserit tiesivät kertoa, että esiaviollista seksiä harrastaneen hääyö ei tunnu yhtään miltään, kun kaikki on jo koettu. Mutta hääjuhlan olisi vain pitänyt tuntua, vaikka sitä oltaisiin päästy viettämään viiden vuoden päästä päivästä, jona sanottiin tahdon.
Mutta ei, ei avoliitolle - Jumalaa ei kuulemma kiinnostanut, mitä ihmiset keskenään sopivat, vaan ainoastaan julkinen ja juridinen liitto, jonka hän kai sitten jollain poppaskonstilla jo Aatamille ja Eevalle järkkäsi. Minusta Jumala, joka viis veisaa ihmisten tunnesiteestä ja uskollisuuden halusta, on kovin vieras ihmiselämälle. Vai tuleeko nyt joku fundamentalisti väittämään, että avopuolisot eivät rakasta eivätkä ole uskollisia toisilleen? Mitähän pitäisi ajatella rakkaudesta, joka pysyy pystyssä vain lain nojalla ja uskonnollisen viiteryhmän paineessa?
Kyllä minusta me kaikki olisimme ansainneet kokea enemmän. Kokea itsenäistymisen vuodet auvoineen ja ahdistuksineen, yhteenmuuttamisen kokemuksen, ja ikimuistoiset häät sitten joskus, kun aika on kypsä. Hiljaa hyvä tulee eikä häiritä rakkautta, ennen kuin se itse haluaa.
![]](http://vuodatus.net/images/templates/red/top-right.png)
Itse olen pohtinut paljon avioliiton pyhyyttä ja tullut samoihin johtopäätöksiin. En näe mitään järjellistä tai teologista velvoitetta avioitua parikymppisenä.
Omat hääni olivat tänä syksynä - ja kyllä, olimme molemmat parikymppisiä seurakuntanuoria. En sano, että katuisin, mutta en kyllä suosittelekaan kenellekään.
Julkisessa keskustelussa avoliitosta vaikuttaa usein siltä, että sanan avioliittoa muistuttava kirjoitus- ja äänneasu yhdessä yhdyssanan jälkiosan "liitto" kanssa johtaa ihmisiä harhaan. Avioliittoa solmittaessa sovitaan samalla velvotteista toista osapuolta ja mahdollisesti syntyviä lapsia kohtaan. Tällöin tehdään yhteiskunnan vahvistama, molempia osapuolia velvoittava sopimus. Avoliittoa ei voida solmia määritellen tehty sopimus sanalla avoliitto, koska sanalla ei ole yksiselitteistä merkitystä. Voidaan toki tehdä erillissopimuksia. "Avoliitto" ei ole liitto, vaikka sanasta voisi niin päätellä, eikä saa aikaan minkäänlaista sopimusturvaa tai velvoitetta kummallekaan. Solmittaessa avoliitto ei siis solmita mitään liittoa. Edellä mainittu harha on siis kuvitella tuolloin tehdyksi liitto.
Avoliitto ei ole siviilisääty, vaikka jopa viranomaisten lomakkeissa tällainen vaihtoehto toisinaan esiintyy.
* Yhteiskunnallisuus
* Julkisuus
* Tapahtuu seurakunnan keskuudessa
* Tapahtuu Jumalan toimesta
Parin astuessa avioon...
* Avioliitto solmitaan julkisesti, jolloin osapuolet antavat julkisen uskollisuuslupauksen
* Osapuolet irrottautuvat lapsuuden perheistään, jolloin syntyy uusi sosiaalinen yksikkö
* Osapuolet aloittavat seksuaalisen yhteiselämän
Avoliitto ei täytä näitä Jumalan sanan periaatteita, joten sitä ei voida missään tapauksessa rinnastaa avioliittoon. Pelkkä keskinäinen sopimus, pariuskollisuus ja yhteen muuttaminen eivät tee parisuhteesta avioliittoa, sillä avioliitto on yhteisöllinen asia. Ihmiset, jotka ajattelevat, että heidän parisuhteensa ei kuulu muille, nousevat selvään kapinaan Raamatun painottamaa avioliiton julkisuus- ja yhteiskunnallisuusperiaatetta vastaan. Niinpä heidän parisuhteensa on jo lähtökohdiltaan mahdollisimman kaukana avioliitosta eikä sitä voida siten avioliittona pitää. Se, mitä pari keskenään tekee seksuaali- ja avioelämän alueella, tulee olla julkista ja kaikkien tiedossa. Raamatun mukaan kyseessä ei ole yksityisasia. Uskosta osattomat ihmiset eivät tätä useinkaan ymmärrä, mutta eivätpä he muutenkaan elä Jumalan mielen mukaan.
''Tämä 1960-luvun lopulle saakka laillistamattoman yhdyselämän nimellä tunnettu ilmiö on siitä lähtien tunnettu avoliittona, jonka sanan syksyn 1980 kirkolliskokous tahtoi korvata sanalla avosuhde. Tällainen elämisen muoto on nähty vakavana uhkana perinteiselle lakisääteiselle avioliitolle. Samalla avosuhde on ymmärretty kristittyjen taholla sellaisenaan kristillisiä siveyskäsityksiä loukkaavaksi.''
Tämän kirjan otsikon pitäisi oikeastaan olla ''Avosuhteen kriittinen analyysi'', koska kriittinen analyysi kohdistuu erityisesti sellaisiin sukupuolisuhteisiin, jotka tapahtuvat avioliiton ulkopuolella. Avosuhde kattaa siis kaikki esiaviolliset sukupuolisuhteet kuten esimerkiksi sukupuolisuhteen kihlausaikana. Termiä ''avoliitto'' käytetään otsikossa siitä syystä, että tämä termi on ainakin toistaiseksi laajemmin ymmärretty kuin termi ''avosuhde''.
Vaikka virallisesti avoliitto ei tarkoitakaan juuri muuta kuin miehen ja naisen välistä yhteistä taloutta, tarkoittaa tämän teoksen siteerauksissa esiintyvä sana ''avoliitto'' aina samaa kuin ''avosuhde''. Yksi tämän kirjan tarkoituksista on, että termi ''avoliitto'', joka on sekä kielellisesti että teologisesti ristiriitainen, voisi suomen kielessä korvautua sanalla ''avosuhde''.
Avioliittoasetuksella tarkoitetaan sitä Raamatun kohtaa, jolla ja jonka perusteella Jumala asetti ensimmäisen avioliiton. Avioliittoasetus annettiin paratiisissa ennen syntiinlankeemusta. Jumala rakensi Aadamin kylkiluusta hänelle vaimon ja toi hänet miehen luo. Eeva oli Aadamin vaimo ennen sukupuoliyhteyttä, joka tapahtui mahdollisesti vasta syntiinlankeemuksen jälkeen.
''Ja mies sanoi: "Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu". Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi. '' (1. Moos. 2: 24, 25 )
Avioliittoasetus näyttää edellyttävän avioliitolta seuraavia asioita mainitussa aikajärjestyksessä:
1. Mies luopuu vanhemmistaan.
2. Nainen tulee miehen vaimoksi (tai morsiameksi) eli naisen omistussuhteeseen tulee muutos.
3. Mies liittyy vaimoonsa (tai morsiameensa) eli solmitaan laillinen liitto.
4. Mies tulee yhdeksi lihaksi aviovaimon kanssa (sukupuoliyhteys).
Tässä vaiheessa on hyvä todeta, että kreikassa ja hepreassa nainen ja vaimo ovat sama sana. Kuitenkin myös alkukielessä ilmenevästä omistussuhteesta nähdään, että kyseessä on nimenomaan miehen oma nainen eli hänen vaimonsa (tai morsiamensa). Tästä syystä on ilmeistä, että raamatunkäännöskomitea on päätynyt käyttämään sanaa ''vaimo'', eikä sanaa ''nainen''. Liittymistä edeltää siis väistämättä se, että naisesta on tullut miehen morsian. Kun Raamattu puhuu naisesta, jonka omistussuhde on siirtynyt miehelle, tarkoitetaan sillä jompaa kumpaa seuraavista:
1. miehelle kihlautunutta morsianta, joka lain edessä oli vaimon asemassa, mutta jonka aviollinen yhteiselämä miehen kanssa ei vielä ollut alkanut
2. miehen aviovaimoa.
''Liittyminen vaimoonsa'' ei voi tarkoittaa ainakaan keskinäistä sopimusta, koska ei olisi mitään virkaa laatia sitä avioliiton solmimiseen tähtäävää keskinäistä sopimusta sen jälkeen, kun mies ja nainen ovat jo kihloissa tai avioliitossa. Eihän kukaan mies kihlaa vaimoaan, vaan avioliittolupaus eli kihlaus tapahtuu ennen kuin naisesta tulee miehen vaimo.
Liittyä-verbi on Vanhassa testamentissa lakiopillinen sana, joka tarkoittaa liiton virallistamista. Se ei tarkoita yhdyntää. Voitaneen siis sanoa, että avioliittoasetuksen mukaisessa avioliittokäytännössä nainen kihlattiin miehelle vaimoksi ja kihlauksen jälkeen tapahtui vaimoon liittyminen eli virallinen avioliiton solmiminen. Vasta laillisen avioliiton solmimisen jälkeen tapahtui yhdeksi lihaksi tuleminen.
Sama käytöntö on edelleen voimassa monissa kulttuureissa ja oli käytössä myös Suomessa ennen kristinuskon valta-asemaa. Eli tällöin avoliitto ja avioliitto olivat käytönnässä sama asia.
Minä olen leegion kanssa samoilla linjoilla tässä aiheessa. Jo avoliittokin on iso askel, ja sitä tulee tarkoin harkita, mutta avioliitto on valtava askel, jonka harkinnassa avoliitto voi olla ihan hyvä välietappi. Ymmärrän oikein hyvin myös ihmisiä, jotka eivät mene lainkaan naimisiin, mutta elävät koko ikänsä avoliitossa. Minusta se on myös osoitus hyvin vahvasta sitoutumisesta ja siten ihailtavaa.
Näin anekdoottina kerrottakoon, että vanhempani aikanaan päättivät, että menevät kihloihin vasta sitten kun kukaan ei ole tiedustellu asiasta vuoteen. Ja näin he myös tekivät ja menivät vielä kihlajaisvuonnaan naimisiinkin. Ja seuraavana vuonna minä synnyin.
Vastaan sulle, jahka joudan. Toki olisi mukavaa kuulla sinulta omiakin ajatuksia.
Yenri, Anni: palataan myös :)
Herra Faktan kanssa olenkin eri mieltä kaikesta. Raamatussa ei missään määritellä avioliittoa sellaiseksi yhteiskunnalliseksi sopimusliitoksi, jota erinäiset tahot (mm. kirkon virallinen kanta) vaativat.
Avosuhde sen sijaan tarkoittaa kahden ihmisen seurustelua, jossa keskinäisen sopimuksen avulla sallitaan ns. syrjähypyt. Avosuhde ei ota kantaa siihen, missä seurustelijat asuvat.
Vielä yksi asia Faktan tekstistä. Silmääni osui hilpeä lause. ;)
"Avosuhteessa elävän kristityn todetaan myös halventavan evankeliumin ja saattavan Jumalan nimen pilkatuksi uskosta osattomien keskuudessa."
Miten avosuhde halventaisi evankeliumin tai Jlan nimen? Kuullostaa yhtä järkevältä kuin sanoisi kasvissyönnin halventavan lihansyöjien nautintoa ruokapöydässä.
Ok. Ymmärrän, että Faktalle avioliitto on herkkä asia. Hyvä homma, mutta tiiviimpi esitys, kiitos.
Lopuksi vielä Leegiolle kiitokseni hyvästä kirjoituksesta. Sen lukeminen tuntui miellyttävältä. :-)
"naisesta, jonka omistussuhde on siirtynyt miehelle"
Omistussuhde?! Hyi helvetti, ihan kuin nainen olisi jotain kaupattavaa tavaraa. Sietäisi hävetä jokaisen joka kehtaa puhua tuolla tavalla. Ainakaan muhun ei kenelläkään ihmisellä ole eikä tule olemaankaan mitään "omistussuhdetta".
Sitten Leegion kirjoitukseen: rehellisesti sanoen, itse pidän hääjuhlien kalleutta huonona selityksenä avioliiton lykkäämiseen. Tosin juhlien siirtoa vuosien päähän itse naimisiin menosta en tajua. Mutta miksi häiden pitäisi olla sikamaisen kallis prinsessajuhla? Jos haluaa pitää isot juhlat niin eikö voida sukulaisten ja ystävien kanssa sopia että ne järjestetään isolla porukalla ja jaetaan kuluja, ettei parin tarvitse maksaa itseään kipeäksi? Ja eihän kaikilla ihmisillä tule koskaan elämässään olemaan varaa ihan yksin kustantaa isot hääjuhlat.
Muissa asioissa olin aika pitkälti samaa mieltä. Naimisiin ryntääminen heti kun laki sallii, tai vain vuoden tuntemisen jälkeen on naurettavaa. Minusta pahempi synti luulisi olevan rynnätä hätäisesti naimisiin ja erota ennen pitkää, kuin jatkaa seurustelua ja ehkä sortua välillä siihen esiaviolliseen seksiin.
Kirjoitit, että avoliitto ei ole siviilisääty. Minua kiinnostaa, miten se liittyy tekstiini. En kai missään käsittelekään sitä, onko avoliitto siviilisääty vai ei, ja miten pitäisi olla.
"Avosuhde" on minusta harhaanjohtava termi, kuten jo kirjoituksessani totesin. Harhaanjohtava siksi, että - kuten myös Materialisti kommentissaan totesi - se kuulostaa "avoimelta suhteelta", eli suhteelta, jossa molemmat yhteisestä sopimuksesta puuhastelevat myös muiden kanssa. Ajatteletko, Fakta, että avoliitossa on tällaisesta kysymys? Minä en.
Siirtyykö muuten miehen "omistussuhde" mielestäsi vaimolle naimisiin mentäessä? Eikös sitä Paavali sano, että miehen ruumis ei enää ole hänen omansa avioitumisen jälkeen, vaan vaimon hallussa. Miksi puhut vain naisen "omistussuhteen" siirtymisestä miehelle?
Avoliittoa ei saa siis mielestäsi rinnastaa avioliittoon. Selvä juttu. Huomasitko, että minä omassa kirjoituksessani nimenomaan pidin avo- ja avioliittoa eri asioina? Asetin avoliiton seurustelusuhteen ja avioliiton välille, avioliittoa löyhemmäksi mutta seurustelua tiiviimmäksi siteeksi. Tämä tosin on kova yleistys: pelkkä saman katon alla eläminen tai pelkkä vihkitodistus ei tietenkään varmista suhteen vakavuutta, koska kyse on ihmisten välisestä suhteesta ja sopimuksesta, ei "vain" asumismuodosta tai "vain" siviilisäädystä. Usein kuitenkin avoliitto on iso askel seurustelevalle parille, ja avioliitto vielä isompi - ja siksi kannattaakin minun mielestäni harkita kaikessa rauhassa. Varsinkin sitä naimisiinmenoa.
Oletko, Fakta, ihan oikeasti sitä mieltä, että yhtäkään avoliittoa ei voida rinnastaa avioliittoon? Minulla on sukulaisia, jotka ovat olleet kolmattakymmentä vuotta avoliitossa ja heillä on jo yhteisiä lapsenlapsia. Pidätkö sellaistakin kokeilumuotoisena "avosuhteena"? Itse olen Annin kanssa samoilla linjoilla: minusta tuollainen osoittaa suurta sitoutuneisuutta ja on ihailtavaa. Toki hieno juttu on pitkä ja onnellinen avioliittokin.
Niin, minä ajattelen kyllä, että avoliitto on liitto; liitto, jonka kaksi ihmistä tekevät keskenään. Avoliitto on asumisen ja yhteisen arjen jakamisen liitto, perusteena yleensä rakkaus kumppania kohtaan. Vai onko sinulla, Fakta, kerrottavana parempia syitä, miksi avoliitto solmitaan?
Fakta, eikö sinun Jumalasi välitä pariuskollisuudesta ja rakkaudesta? Eikö häntä kiinnosta ihmisten vilpitön halu rakentaa elämäänsä yhdessä ja yrittää parhaansa suhteen kestämiseksi? Kiinnostaako Jumalaasi ainoastaan lakipykälät ja vihkitodistukset? Kovin elämältä vieraantuneelta tyypiltä vaikuttaa sellainen Jumala. Ja elämältä vieraantuneelta sellainen usko ja evankeliumi, joka "halventuu" siitä, että kaksi ihmistä päättää jakaa elämänsä yhdessä.
Laajis: olen samaa mieltä tuosta kummallisen raamatuntulkinnan käyttämisestä äärikonservatiivisten arvojen keppihevosena. Tarkoitinkin lähinnä retorisia valintoja: tietyt konservatiivikristilliset poppoot jeesustelevat vastustavansa avoliittoa siksi, että puoltavat elämänmyönteisiä perhearvoja, vaikka oikea syy on helvetinpelko ja Raamattu, jota luetaan oman viiteryhmän velvoittamalla tavalla.
Anonyymille: Itse ymmärrän, jos häät ovat once-in-a-lifetime-tapahtuma, johon halutaan panostaa. Eikä kyse tarvitse olla isoista ökyhäistä; opintovelkaiselle opiskelijaparille 1000-2000 euron säästäminenkin vie aikaa. Ja sillä summalla ei vielä valtavia hääpitoja saada aikaan. Sukulaisissa ja ystäväpiireissä on eroja, eivät kaikki voi tai halua osallistua toisten hääkustannuksiin, ja hääparille itselleen voi olla tärkeää järjestää omannäköinen juhla itse, omalla kustannuksella.
Lopuksi vielä Yenrille hatunnosto komeasta ja rehellisestä tilityksestä blogissasi - käykääpä ihmiset katsomassa! Kertakaikkisen hienoa ja rohkeaa tilintekoa vanhan ja nykyisen maailmankatsomuksen välillä. Viittaan siis kirjoitukseen, joka on päivätty 9.11.
No sittenhän ei ole mitään hätää. Kristushan luopui meidän tähtemme kunniastaan ja pyhyydestään parisentuhatta vuotta sitten.
Noin muuten niin raamattuhan ei opeta, mitä Fakta sen väittää opettavan, mutta koskas se näitä on haitannut.
Voi Helvetti mitä Paskaa!
Tytöistä / naisista puhuttiin "Jumalan lahjana" miehelle, siis niin, että tuore aviomies/sulho hehkutti, miten Jumala on antanut hänelle tämän kauniin vaimon lahjaksi. Ikinä ei kuultu päinvastaista puhetta, jossa morsmaikku olisi kiitellyt Jumalaa oivasta avusta, jonka tämä aviomiehen muodossa lähetti.
Tytöillä oli siihen toiseen x-kromosomiin sidottu ominaisuus pestä rippileirillä sukkansa paremmin kuin pojat. Näin ainakin, jos pastorismiehiin on uskominen.
Ja kuten aiemmin on jo todettu, nainen = puusauna, jota miehen on lämmiteltävä pitkin päivää, jotta se iltaan mennessä olisi kuumentunut riittävästi petipuuhiin.
Että semmosta.
Hohhoh. Siitähän ne seurakunnan vanhat parrat tykkäävät! Asennetaan vielä makuuhuoneisiin pakolliset seurakuntakamerat niin ei jää mikään epäselväksi! Voi hyvää päivää sentään.
Teroeinari: *aploodeeraa* Juuri näin!
Terppa: Menisköhän läpi, jos kantais wanhoille parroille muutaman pornoleffan ja sanois, että "mulla ittelläni on vähän kamerakammo, mutta nuo temput me ollaan tehty jo kaikki. Ollaan me toki muutakin, mutta kukaan ei oo tainnut iljetä tehdä sellasista jutuista leffaa."
Olen tutkiskellut Sanaa elämäni aikana melkoisen ahkerasti, eikä sieltä kyllä kovinkaan montaa viittausta löydy esiaviollisesta seksistä, koska käytäntö oli se, miten Jumala oli asian tarkoittanutkin: Kun mies liittyi naiseen, niin heistä tuli yksi (yhtä lihaa) ja tähänkin Mooseksen laki antaa liikkumavaraa:
16 (22:15) "Jos mies viettelee neitsyen, jota ei ole kihlattu, ja makaa hänen kanssaan, hän maksakoon hänestä täyden morsiamenhinnan ja ottakoon hänet vaimokseen.
17 (22:16) Mutta ellei tytön isä suostu antamaan hänelle tytärtään, viettelijä maksakoon silti saman verran kuin on tapana maksaa neitsyestä morsiamenhintana.
(2. Mooseksen kirja)
Ja kun tämän tapahtuman jälkeen meni sitten harrastelemaan seksiä muiden kanssa, niin se oli sitten jo haureutta ja tämän minä ymmärränkin. Jos rakkaani kertoisi, että joku toinen on pannut sitä, niin minä tuntisin oloni raiskatuksi. Mehän ollaan yhtä lihaa.
Kun me rakkaani kanssa toisiimme rakastuimme, niin yhdessä rukoillen kiitimme johdatuksesta ja pyysimme siunausta suhteellemme. Muutettiin niin nopeasti kuin mahdollista saman katon alle. Me uskotaan vahvasti olevamme toisillemme ne ihmiset, jotka Jumala on toisilleen täydellisiksi luonut. Ymmärrän Aatamin tunteenpurkausta oikein hyvin, kun se näki Eevan ekan kerran: "Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani!" Tunne oli täsmälleen sama, kun rakkaani kohtasin.
Ei olla naimisissa vielä - ei edes kihlasormuksia olla vielä ostettu. Tehtiin sellainen päätös, että kun hirveellä kiireellä muutettiin yhteiseen asuntoon, niin se kiire sai loppua siihen. Kaikelle on aikansa. Kirkkohäitä me ei koskaan tulla todennäköisesti viettämään, koska rakastani ei ole kastettu kuin Pyhällä Hengellä ja itse erosin kirkosta tuossa elokuun lopulla.
Käsi kädessä olemme kuitenkin menneet Jumalan kasvojen eteen laittamaan päämme pölkylle ja sanomaan, että "lyö, jos olet lyömässä!" Ei ole lyönyt. Siunannut on, koetellutkin on moneen kertaan, mutta koettelemukset ovat tuoneet meitä vain vielä lähemmäksi toisiamme.
Jos me tästä syystä nyt helvettiin joudutaan, niin ainakin me tehdään se hyvästä syystä: Rakkaudesta ja tahdosta rakastaa toista maailman tappiin asti.
Syntiä me olemme tässäkin varmasti tehneet, mutta syntisinä ihmisinä tulemme sitä aivan varmasti tekemäänkin. "Missä synti on tullut suureksi, siellä armo tulee ylenpalttiseksi."
Kyllä me aiotaan naimisiin. Varmaan tuossa ehkä kesällä..
Ja kihlatkin ostetaan sitä ennen, kunhan löydetään meidän näköiset.
Miksi ihmeessä meidän pitäisi pitää kiirettä? Meidän suhteemme on jo Taivaassa rekisteröity ja siellä tätä on juhlittu jo ennen kuin meistä kumpikaan on syntynyt. Me juhlimme tätä suvun ja ystävien kanssa sitten kun sen aika koittaa.
Käytännöllinen ja yhteiskunnallinen kysymys on: kun missä hyvänsä tilanteessa mies ja nainen käyvät sukupuoliyhdyntään, onko mukana vastuu ja tietämys siitä, että lapsi voi saada alkunsa ja kaipaa vanhempiensa yhteisymmärrystä ja rakkautta?
Nykyään monien touhuissa vastaus on, valitettavasti ja karmein seurauksin, _ei_. Monet "paikkaavat" ehkäisymenetelmien unohtumisen ja pettämisen muodostamaa aukkoa abortein, eli tuhoamalla ja katkaisemalla jo alkunsa saaneen lapsen elämän kohtuun. Tämä taas ei ole millään muotoa asiallista eikä hyväksyttävää, jos perusteena ei ole selkeästi naisen hengen ja terveyden vaarantuminen tai lapsen saaminen alkunsa seksuaalirikoksesta.
Tämä nyt menee vähän offtopiciksi, mutta en ole koskaan ymmärtänyt abortin vastustamista sillä perusteella, että se on "alkunsa saaneen lapsen elämän" tuhoamista kohtuun, jos kuitenkin samaan hengenvetoon sallitaan seksuaalirikoksesta alkunsa saaneen sikiön abortoiminen. Eihän kuitenkaan ole lapsen syy, jos hän saa alkunsa raiskauksesta tms. Minä näen tämän pelkkänä kannatuksen kalasteluna tunteellisilta ihmisiltä. Loogista olisi vastustaa aborttia myös tuossa tapauksessa.
Tietenkään tuota ei tule pitää minään suoranaisena oikeutuksena tehdä mitä tahansa, esim. juurikin noissa seksuaalirikostapauksissa olisi olennaista pyrkiä ensin estämään raskauden alkaminen tai katkaista se ensitunteihinsa jälkiehkäisyvalmisteilla. Hyvällä onnella hedelmöityminen tai edes alkion kohdun seinämään kiinnittyminen estyy. Jos seksuaalirikoksen uhri ei tällaista ole halunnut ensin kokeilla, sitten on kyllä myöhemmän abortoimisenkin legitimiteetti aivan hukassa.
Itse tämän keskustelun aiheesta, liitin kysymyksen sosiaalisten perusteiden abortista ja sen paheksuttavuudesta kuvaamaan sitä, että _kun tehdään jotakin, niin otetaan vastuu_. Naisen suostuessa _vapaaehtoisesti_ sukupuoliyhdyntään, voidaan häntä pitää miehen lailla vastuullisena sen seuraamuksista. Seksuaalirikostapauksessa vastuukysymys olennaisesti muuttuu.
Saakelin huono yritys.
Yhtälailla onnistunutta ja pieleen mennyttä ehkäisyä voi harrastaa aviossa - eikä aviossa oleminen muuta sitä tosiasiaa, että kaiken seksin ei haluta johtavan lasten saamiseen.
;)
Aika tahditonta tuolta seurakunnalta...Mutta seksiopetus on niin suosittua varsinkin nuoressa seurakunnassa, että harvassa opetuksessa siltä välttyy. Välillä tuntui, että olipa aihe mikä hyvänsä, aina jonkin mutkan kautta päädyttiin seksiin. Itsekin muistan seurakunta-aikojen loppupuolelta, kuinka kiusalliselta tuntui kuunnella kaiken maailman nuorten avioparien seksielämätunnustuksia (vihjailua, mutta ei kovin epäsuoraa). Tuli mietittyä, että eivätköhän nämä asiat kuuluisi pariskunnalle itselleen ennemmin kuin koko kansan retosteltaviksi.
Tais olla vähän sekavaa, mutta olkoon.
Herätyspiireissä jauhetaan paljon siitä, kuinka esiaviollinen seksi särkee ja satuttaa ja plaa plaa plaa. Mutta, miten paljon mahtaakaan satuttaa harkitsematta solmittu avioliitto? Avioero? Näistä vaietaan taidokkaasti - tai niin, muistetaan kertoa, että avioero ja uudelleen avioituminen ovat syntiä. Revi siinä sitten, paskassa avioliitossa.
xXx: Mitenkäs moniavioisuus?
Olen samaa mieltä hyvinkin pitkälle. Mennään ns. pakkoavioliittoon, koska ympäristön paine on niin suuri. Ja nuorena ei ehkä niin uskalla vastustaa sitä, vaikka haluaisikin ajatella asiaa muustakin näkökulmasta.
Olen samaa mieltä hyvinkin pitkälle. Mennään ns. pakkoavioliittoon, koska ympäristön paine on niin suuri. Ja nuorena ei ehkä niin uskalla vastustaa sitä, vaikka haluaisikin ajatella asiaa muustakin näkökulmasta. Joo ja esiaviollinen seksi on vaikea asia ollut itsellekin, mutta pikkuhiljaa syyllisyys siitä on hälventymässä ja ajatus selkiytymässä. Kovasti pittää vaan työstää.. ;D